Hall of Fame 3.2.2013
Eeles Landström valittiin suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhon ensimmäiseksi jäseneksi
Eeles Landström – vuosien 1953-1960 Suomen mestari.
Teksti: Aulis Tiensuu, SUL 100 vuotta
Eelis Eenok ”Eeles” Landström
Synt. 3.1.1932 Viiala.
Olympiamitali, kaksi Euroopan mestaruutta, kolme Euroopan ennätystä, kahdeksan perättäistä Suomen mestaruutta sekä 13 Suomen ennätystä on huikea saavutusten sarja, johon Eeles Landström ylsi 10-vuotisen terässeiväsherruutensa aikana.
Eeles Landström vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Toijalassa, missä hän harrasti monipuolisesti eri lajeja pelaten jo 15-vuotiaana pesäpalloa Toijalan Pallo-Veikkojen SM-sarjajoukkueessa. Seiväshyppyyn häntä kannusti toijalalainen kolmien SM-kilpailuiden mitalimies Osmo Uotila. Esikuva oli myös Lontoon v. 1948 olympiakisojen hopeamitalimies Erkki Kataja. Eeles uskoi kykyihinsä ja ryhtyi tekemään tinkimättömästi ja päämäärätietoisesti työtä kehittyäkseen ja menestyäkseen vaativassa lajissa.
16-vuotiaana Eeles saavutti poikien SM-kilpailuissa hopeamitalin ja ylitti A-luokan tuloksen 373. Yhteensä hän voitti nuorten SM-kilpailuissa kaksi kulta- ja kaksi hopeamitalia. 19-vuotiaana hän saavutti Kalevan kisojen hopeamitalin ja teki kautta aikojen nuorimpana mestariluokan tuloksen 420. Edellisenä vuonna hän oli kautta aikojen nuorimpana ylittänyt neljä metriä.
Helsingin olympiakisat kiehtoivat kovasti 20-vuotiasta Eelestä, mutta tuon vuoden hypyt olivat sen verran vaihtelevia, etteivät ne riittäneet olympiajoukkueeseen seiväshyppääjänä. Eeles sijoittui kuitenkin kymmenottelun SM-kilpailussa kolmanneksi ja valittiin tämän kuninkuuslajin olympiaedustajaksi. Eeles otteli olympiastadionilla ennätyksensä ja sijoittui hienosti 14. sijalle.
Seuraavana vuonna Eeles voitti seiväshypyssä ensimmäisen Suomen mestaruutensa ja tekikin sen sitten kaikkiaan 8 vuotena peräkkäin. Ensimmäisen Suomen ennätyksen vuoro oli 16.6.1954, jolloin Valto Oleniuksen SE parani Helsingin olympiastadionilla sentin 432:een. Samana kesänä SE parani vielä kolmesti huipentuen Bernin EM-kilpailuissa, missä Eeleksen kyvyt ja taistelutahto ensimmäisen kerran olivat todella koetuksella. Pitkä raastava kisa toi lopulta jännittävän taistelun jälkeen Euroopan mestaruuden uudella SE:llä 440. Jukka Piironen täydensi suomalaismenestyksen uusimalla neljän vuoden takaisen pronssimitalinsa.
Helsingin olympiakisojen jälkeen Eeles oli siirtynyt opiskelemaan ja harjoittelemaan Alavudelle. Bernin kisojen jälkeen edessä oli vielä suurempi muutos, sillä hän pääsi yhtenä ensimmäisistä suomalaisurheilijoista stipendiaattina Yhdysvaltain yliopistoihin. Vuonna 1955 huikea tahti jatkui SE:n parantuessa viisi kertaa. Kaksi viimeisintä 447 Kouvolassa ja haamuraja 450 Helsingissä olivat myös Euroopan ennätyksiä. Melbournen olympiavuonna 1956 SE ja EE parani Hampurissa vielä sentin. Odotukset olympiakisoista olivat korkealla, mutta kilpailu ei eri syistä sujunut kuitenkaan toivotulla tavalla. Olympiakisojen 7. sijassa ei kuitenkaan ole hävettävää.
Vuoden 1958 EM-kilpailut pidettiin Tukholman tutulla olympiastadionilla. Jo alkukesästä SE parani kolmesti. Helsingin olympiastadionilla Suomi–Ranska-maaottelussa Eeles ylitti toisena eurooppalaisena maagisen 15 jalan korkeuden eli 457, mikä tuli jäämään hänen loistavan uransa parhaaksi tulokseksi. Tukholmassa nähtiin illan pimeydessä jälleen huikea finaali, missä teräsmies Eeles osoitti häikäisevän kovaa kuntoa sekä kypsää taktiikkaa ja hermojen hallintaa voittamalla kultamitalin tuloksella 450. Koko mitalikolmikko ylitti saman korkeuden. Eeleksen kultamitali oli noiden EM-kilpailuiden ainoa suomalaismitali.
Kahtena seuraavanakin vuonna 450 oli Eelekselle tusinatavaraa – hän ylitti sen 12 kertaa. Perheen kasvu ja työuran eteneminen Rosenlewin tehtaiden henkilöstöhallinnossa olivat lopettaa uran juuri v. 1960 Rooman olympiakisojen alla, mutta aktiiviuransa jälkeen suomalaisen seiväshypyn valmentamisen sydämenasiakseen ottanut Valto Olenius sai puhutuksi Eeleksen ympäri. Näin Roomassa käytiin jälleen seivästhrilleri vailla vertaa. Jenkit olivat kaksi parasta, mutta Eeles oli kolmas arvokisaennätyksellään 455 ja sai arvokkaan olympiamitalin hienon uransa kruunuksi. Se oli noiden olympiakisojen ainoa yleisurheilun suomalaismitali.
Kesällä 1961 Eeles vielä voitti mm. Pohjoismaiden mestaruuden tuloksella 450. Samana vuonna hän tuotti Yhdysvaltain suhteidensa avulla Suomeen ensimmäiset lasikuituseipäät hyppäämättä niillä enää itse. Mestarihyppääjän loistava ura päättyi yhdessä uskollisen työkalun, terässeipään, kanssa vuoteen 1961. Alkoi uusi lasikuituseipään aikakausi, mutta se on kokonaan toinen juttu.
Myöhemmin Eeles Landström valittiin kaksissa vaaleissa kansanedustajaksi. Landström on kirjoittanut kolme kirjaa; kaksi urheiluromaania ja omaelämäkerran. Hänen urheiluseuransa olivat Toijalan Vauhti vuoteen 1952 saakka sekä vuosina 1955-1957, Alavuden Urheilijat v. 1953-1954, Helsingin Kisa-Veikot v. 1958-1959 ja Rosenlewin Urheilijat -38 v. 1960-1961. Eläkkeelle jäätyään hän on asettunut Espanjan auringon alle.
Saavutukset:
Olympiakisat: Pronssimitali (1960).
Euroopan mestaruuskilpailut: Kaksi kultamitalia (1954 ja 1958).
Euroopan ennätykset: Kolmesti 1955-1956.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut: Kultamitali 1961.
Suomen mestaruudet: Kahdeksan kertaa peräkkäin 1953-1960.
Suomen ennätykset: 13 ulkoratojen SE:tä 1954-1958 ja 6 sisäratojen SE:tä 1952-1959.
Ylen urheiluruutu kertoi Hall of Fame -tilaisuudesta 3.2.2013.
Ylen Elävä arkisto on koonnut Eeleksen kunniaksi materiaalia sivuilleen.
Katso tästä linkistä >
Yle-arkiston aarteita: Kaksinkertainen Euroopan mestari Eeles Landström kertoo Pekka Tiilikaisen haastattelussa Bernin ja Tukholman EM-kisoista vuosina 1954 ja 1958. Euroopan mestaruuksiensa ohella Eeles Landström toi Rooman olympialaisista pronssia vuonna 1960. Juttutuokio pidettiin ennen Roomassa järjestettyjä yleisurheilun EM-kisoja.
Eeles Landström on julkaissut kirjan: Elämäni otekorkeuksia, jonka myynnin tuotta käytetään nuorten suomalaisten seiväshyppääjien tukemiseen.
