Kohtalon hyppy - fiktiivinen teos seiväshypyn maailmasta

7.11.2019

Julian Rauhaniemi, 23-vuotias turkulaistamperelainen toimittaja-kirjailija on julkaissut syyskuun lopussa esikoisteoksensa "Kohtalon hyppy" , jonka päähenkilö on seiväshyppääjä.

Julian itse ei seivästä juurikaan ole hypännyt, mutta  hänen isänsä Juha hyppäsi aikoinaan ennätyksekseen 550.  Somerolta kotoisin olevana seiväshyppy on kulkeutunutkin Julianin elämään verenperintönä. "Olenkin tehnyt toimittajana töitä yleisurheilukisoissa, ja etenkin seiväsmittelöistä. Vaikka en itse lajia taida, olen ikään kuin "jengissä mukana", toteaa Julian.

Kohtalon hypyssä kilpaillaan, harjoitellaan ja leireillään; seurataan urheilijan elämää, niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Kirjassa tapahtuu toki paljon muutakin, mutta urheilun saralla mennään pintaa syvemmälle. Ei aivan syvimpiin kerroksiin, mutta tavanomaisempaa kuitenkin.

Kirjan julkistamistilaisuudessa olivat paikalla muun muassa Tommi Holttinen, Eetu Turakainen, Wilma Murto ja Jari Holttinen. Julianin mukaan teoksen ympärillä on ollut ihan hyvää pöhinää, ja se on ollut esillä esimerkiksi Helsingin Kirjamessuilla.

Niteitä voi tilata suoraan Julianilta julian.rauhaniemi(at)tuni.fitai vaihtoehtoisesti kaikista suosituista nettikirjakaupoista (kivijalkamyynti ei taattu).