Suomen seiväshyppykesä on sujunut erinomaisesti
25.7.2023
Eletään heinäkuun loppua ja olemme saaneet nauttia seiväshyppääjien erinomaisista suorituksista kaikilla tasoilla. Seiväshyppääjät ovat osaltaan vaikuttaneet merkittävästi yleisurheilun hienoon menestykseen ja näkyvyyteen tänä kesänä.
Eilen, 23.7. Wilma Murto saavutti Lontoon Timanttiliigan kisoissa suomalaisittain erittäin harvinaisen voiton tuloksella 480. Wilma on kautta aikain kolmas Timanttiliigan osakilpailun voittanut suomalaisurheilija ja ensimmäinen voiton saavuttanut nainen. Wilman kausi on sujunut muutoinkin hienosti nousujohteisena. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan elokuun MM-kisoja.
Juuri päättyneissä U23 EM-kisoissa Juho Alasaari venyi uskomattoman hienosti, saavuttaen kultaa ja sivuten Jani Lehtosen nimissä olevaa U23 ikäisten SE:tä 571. Juho teki kilpailusta katsojille varsinaisen jännitysnäytelmän parantaen kaksi kertaa omaa ennätystään. Albin Lundberg sijoittui kilpailussa 13. tuloksella 520.
Samoissa kisoissa Silja Andersson oli hienosti 6. ennätyksellään 430. Lisäksi Emma Rovasalo oli 17. tuloksella 385 ja Essi Melender 19. tuloksella 370.
Miesten tilastoissa toisena on nousukuntoinen Urho Kujanpää tuloksella 560. Naisten tilastoissa Wilman jälkeen ovat ennätyksillään Elina Lampela (456) ja Saga Andersson (450). Uusia 5 metrin ylittäjiä ovat 17-vuotias Tommi Järvenpää ja 10-ottelija Aleksi Savolainen. Naisissa 4 metrin kerhoon on noussutuutena Emma Rovasalo.
Kesä-heinäkuun vaihteessa järjestettiin perinteikkäät Someron seiväskarnevaalit rehtori Mikko Latvalan Someron Esan toimijoiden asiantuntevassa otteessa. Karnevaaleilla oli hyvä meininki ja näyttää vahvasti siltä, että myös tulevaisuudessa tullaan näkemään uusia ”Wilmoja ja Juhoja”.
Hyvien hyppääjien tulosten taustalla ovat paitsi tärkeät kotijoukot, niin ehdottomasti myös erinomaiset valmentajat, mm. Jarno Koivunen, Mikko Latvala, Mikael Westö, Rauli Pudas ja monetmuut. Kaikille hyppääjien taustalla toimiville iso hatunnosto!
Tänä kesänä on jäljellä vielä monia mielenkiintoisia kilpailuja, mm. Kalevan kisat, MM-kisat Budapestissä, nuorten sarjojen SM-kisat. Jäädään jännittämään, kuinka korkealla rima vielä nouseekaan.